Näyttely 2022

Sirpa Suomisen ja Kristiina Lähteen yhteisnäyttely
Runot: Johanna Suominen

Kuvia vapautumisesta -näyttelyn suunnittelu alkoi kesällä 2021 taiteilijoiden tavattua Arjen erotiikkaa -yhteisnäyttelyssä Mäntässä. ”Näyttelyn jälkeen kävimme Kristiinan kanssa hyviä keskusteluja teemasta sekä siitä, miten sitä olisi voinut kehittää edelleen. Huomasimme, että meitä molempia kiinnosti pohtia taiteessamme kehollisuutta ja ulkonäköpaineita, häpeää, ihmissuhteita sekä sitä mikä on ns. normaalia”, kertoo Sirpa.

”Jo ensimmäisissä suunnittelupalavereissa huomasimme, että luovat prosessimme sopivat myös hyvin yhteen, ideoita sinkoili ja hauskaakin oli. Vaikeinta on ollut karsia ja päättää mikä on toteuttamiskelpoista”, jatkaa Kristiina.

Näyttelyn nimi Kuvia vapautumisesta syntyi vasta loppusuoralla. Teoksissa pohditaan miten erilaiset häpeät, pelot ja ennakkoluulot rajoittavat ihmisten toimintaa, elämää ja olemista. Näyttely kuvaa näitä ongelmia sekä niistä vapautumista, ja pyrkii myös osaltaan herättämään ihmisiä ajattelemaan uudella tavalla.

Keväällä 2022 mukaan pyydettiin molemmille tuttu sanataiteilija ja freelance-toimittaja Johanna Suominen. ”Inspiroidun Sirpan ja Kristiinan taiteesta, joten innostuin ajatuksesta nopeasti. Olen jo aiemmin kirjoittanut runoja samoista teemoista, mutta suurin osa näyttelyn runoista on uusia”, Johanna kommentoi.

Näyttelyn työt on tehty viimeisen vuoden aikana, ja mukana on kummankin taiteilijan omia töitä, sekä yhdessä tehtyjä installaatioita.

Kuvia vapautumisesta

Galleria kivipankki , Jämsä 14.8.-4.9.

Era Nova sali, Helsinki 5. – 30.11

Galleria Hoppa, Jyväskylä 3.-23.12

Yhteisteokset